Tämä on testisivu, missä testataan lohkot

Ne minä kerälle käärin, sovittelin sommelolle. Kerän pistin kelkkahani, sommelon rekoseheni; ve’in kelkalla kotihin, rekosella riihen luoksi; panin aitan parven päähän vaskisehen vakkasehen. Viikon on virteni vilussa, kauan kaihossa sijaisnut. Veänkö vilusta virret, lapan laulut pakkasesta, tuon tupahan vakkaseni, rasian rahin nenähän, alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen, aukaisen sanaisen arkun, virsilippahan viritän, kerittelen pään kerältä, suorin solmun sommelolta?.

Niin laulan hyvänki virren, kaunihinki kalkuttelen ruoalta rukihiselta, oluelta ohraiselta. Kun ei tuotane olutta, tarittane taarivettä, laulan suulta laihemmalta, vetoselta vierettelen tämän iltamme iloksi, päivän kuulun kunniaksi. Vaiko huomenen huviksi, uuen aamun alkeheksi. Noin kuulin saneltavaksi, tiesin virttä tehtäväksi: yksin meillä yöt tulevat, yksin päivät valkeavat; yksin syntyi Väinämöinen, ilmestyi ikirunoja kapehesta kantajasta, Ilmattaresta emosta.

Olipa impi, ilman tyttö, kave luonnotar korea. Piti viikoista pyhyyttä, iän kaiken impeyttä ilman pitkillä pihoilla, tasaisilla tanterilla. Ikävystyi aikojansa, ouostui elämätänsä, aina yksin ollessansa, impenä eläessänsä. Ilman pitkillä pihoilla, avaroilla autioilla. Jop’ on astuiksen alemma, laskeusi lainehille, meren selvälle selälle, ulapalle aukealle. Tuli suuri tuulen puuska, iästä vihainen ilma; meren kuohuille kohotti, lainehille laikahutti.

Tuuli neittä tuuitteli, aalto impeä ajeli ympäri selän sinisen, lakkipäien lainehien: tuuli tuuli kohtuiseksi, meri paksuksi panevi. Kantoi kohtua kovoa, vatsantäyttä vaikeata vuotta seitsemän satoa, yheksän yrön ikeä. Eikä synny syntyminen, luovu luomatoin sikiö. Vieri impi veen emona. Uipi iät, uipi lännet, uipi luotehet, etelät, uipi kaikki ilman rannat tuskissa tulisen synnyn, vatsanvaivoissa kovissa; eikä synny syntyminen, luovu luomatoin sikiö.

Itkeä hyryttelevi; sanan virkkoi, noin nimesi: ”Voi poloinen, päiviäni, lapsi kurja, kulkuani! Jo olen joutunut johonki: iäkseni ilman alle, tuulen tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi näillä väljillä vesillä, lake’illa lainehilla!. ”Parempi olisi ollut ilman impenä eleä, kuin on nyt tätä nykyä vierähellä veen emona: vilu tääll’ on ollakseni, vaiva värjätelläkseni, aalloissa asuakseni, veessä vierielläkseni. ”Oi Ukko, ylijumala, ilman kaiken kannattaja!.

Onband beadurune (wæs him Beowulfes sið, modges merefaran, micel æfþunca, forþon þe he ne uþe þæt ænig oðer man æfre mærða þon ma middangeardes gehedde under heofenum þonne he sylfa): ”Eart þu se Beowulf, se þe wið Brecan wunne, on sidne sæ ymb sund flite, ðær git for wlence wada cunnedon ond for dolgilpe on deop wæter aldrum neþdon? Ne inc ænig mon. Ne leof ne lað, belean mihte sorhfullne sið, þa git on sund reon. Þær git eagorstream earmum þehton, mæton merestræta, mundum brugdon, glidon ofer garsecg; geofon yþum weol, wintrys wylmum. Git on wæteres æht seofon niht swuncon; he þe æt sunde oferflat, hæfde mare mægen. Þa hine on morgentid on Heaþoræmas holm up ætbær; ðonon he gesohte swæsne eðel.

Leof his leodum, lond Brondinga, freoðoburh fægere, þær he folc ahte, burh ond beagas. Beot eal wið þe sunu Beanstanes soðe gelæste. Ðonne wene ic to þe wyrsan geþingea, ðeah þu heaðoræsa gehwær dohte, grimre guðe, gif þu Grendles dearst nihtlongne fyrst nean bidan.” Beowulf maþelode, bearn Ecgþeowes: ”Hwæt! Þu worn fela, wine min Unferð. Beore druncen ymb Brecan spræce, sægdest from his siðe. Soð ic talige, þæt ic merestrengo maran ahte, earfeþo on yþum, ðonne ænig oþer man. Wit þæt gecwædon cnihtwesende ond gebeotedon (wæron begen þa git on geogoðfeore) þæt wit on garsecg ut aldrum neðdon, ond þæt geæfndon swa. Hæfdon swurd nacod, þa wit on sund reon, heard on handa; wit unc wið hronfixas.

Werian þohton. No he wiht fram me flodyþum feor fleotan meahte, hraþor on holme; no ic fram him wolde. Ða wit ætsomne on sæ wæron fif nihta fyrst, oþþæt unc flod todraf, wado weallende, wedera cealdost, nipende niht, ond norþanwind heaðogrim ondhwearf; hreo wæron yþa. Wæs merefixa mod onhrered; þær me wið laðum licsyrce min. Heard, hondlocen, helpe gefremede, beadohrægl broden on breostum læg golde gegyrwed. Me to grunde teah fah feondscaða, fæste hæfde grim on grape; hwæþre me gyfeþe wearð þæt ic aglæcan orde geræhte, hildebille; heaþoræs fornam mihtig meredeor þurh mine hand. Swa mec gelome laðgeteonan þreatedon þearle. Ic him þenode.

Deoran sweorde, swa hit gedefe wæs. Næs hie ðære fylle gefean hæfdon, manfordædlan, þæt hie me þegon, symbel ymbsæton sægrunde neah; ac on mergenne mecum wunde be yðlafe uppe lægon, sweordum aswefede, þæt syðþan na ymb brontne ford brimliðende lade ne letton. Leoht eastan com, beorht beacen godes; brimu swaþredon. Þæt ic sænæssas geseon mihte, windige weallas. Wyrd oft nereð unfægne eorl, þonne his ellen deah. Hwæþere me gesælde þæt ic mid sweorde ofsloh niceras nigene. No ic on niht gefrægn under heofones hwealf heardran feohtan, ne on egstreamum earmran mannon; hwaþere ic fara feng feore gedigde, siþes werig. Ða mec sæ oþbær, flod æfter faroðe on Finna land.

Wadu weallendu. No ic wiht fram þe swylcra searoniða secgan hyrde, billa brogan. Breca næfre git æt heaðolace, ne gehwæþer incer, swa deorlice dæd gefremede fagum sweordum (no ic þæs fela gylpe), þeah ðu þinum broðrum to banan wurde, heafodmægum; þæs þu in helle scealt werhðo dreogan, þeah þin wit duge. Secge ic þe to soðe, sunu Ecglafes. Þæt næfre Grendel swa fela gryra gefremede, atol æglæca, ealdre þinum, hynðo on Heorote, gif þin hige wære, sefa swa searogrim, swa þu self talast. Ac he hafað onfunden þæt he þa fæhðe ne þearf, atole ecgþræce eower leode swiðe onsittan, Sigescyldinga; nymeð nydbade, nænegum arað leode Deniga, ac he lust wigeð, swefeð ond sendeþ, secce ne weneþ.

To Gardenum. Ac ic him Geata sceal eafoð ond ellen ungeara nu, guþe gebeodan. Gæþ eft se þe mot to medo modig, siþþan morgenleoht ofer ylda bearn oþres dogores, sunne sweglwered suþan scineð.” þa wæs on salum sinces brytta, gamolfeax ond guðrof; geoce gelyfde brego Beorhtdena, gehyrde on Beowulfe folces hyrde fæstrædne geþoht.