Tieto-osio
Tieto-osiosta löydät tietoa erilaisista ympäristönhoidon toimenpiteistä ja menetelmistä, joiden avulla voi pienentää maatilan vesistö- ja ympäristövaikutuksia sekä lisätä luonnon monimutoisuutta.
Luonnonhoitonurmi
Luonnonhoitonurmi voi olla monivuotinen niittymäinen peltolohko, jolla on ympäristönhoidollista merkitystä ja samalla niitä voidaan hyödyntää maataloudessa joko laiduntamalla tai keräämällä heinä esimerkiksi rehuksi tai bioenergian raaka-aineeksi. Suunnittele kunkin lohkon käyttö jahoito aina tukiohjeiden mukaisesti. Oleellista on lohkojen suunnittelu viljelyalueella siten, että ne samalla toimivat vesiensuojelussa sekä peltoalueiden reunoilla luonnonlajien elinympäristöinä. Parhaat ja vaikuttavimmat niittymäiset nurmet saadaan syntymään niukkaravinteisilla lohkoilla, johon on jo alkanut levitä luonnon niittykasveja. Hyviä paikkoja ovat etelään päin suuntautuvat valoisat ja kuivahkot reunalohkot.
Mikäli kasvustosta halutaan niittymäinen, hoidon pääperiaatteet ovat muokkaamattomuus, lannoittamattomuus ja niittoajankohtien suunnitelmallinen määrittely. Tietyillä lohkoilla myös ravinteisuuden vähentäminen kasvuston pois viennillä tai luonnonlaiduntamisella. Niiton ajoittamisen tavoitteena on saada ei toivotut rehevät lajit niitettyä ennen siementämistä ja vasta lajiston vakiinnuttua niittymäiseksi siirrytään myöhempään niittoajankohtaan. Tässä on tärkeää lajiston tunnistaminen.
Mikäli alueella on lintujen pesintää ja poikueita, ne saattavat määrittää hoidon ajankohtaa. Jos peltolohkolla alusta alkaen lykätään niittoa myöhäiseksi, siitä ei useinkaan pääse kehittymään toivottu niittyelinympäristö. Hoito vaatii siis harkintaa. Niittojätteen poisto alueelta on usein eduksi, jos sille löytyy sopiva hyötykäyttö. Niiton ajoittamisella ja niittokertojen määrällä voidaan päästä toivottuun lopputulokseen, jos maalaji on niukka. Laiduntaminen tehdään siten, ettei alueelle viedä lisärehua, vaan eläintiheys ja määrä pidetään laitumen tuottoa vastaavana. Luonnonlaidunnukseen löytyy useita oppaita ja tietolähteitä.
Katso esimerkiksi Pohjoisen Maisemahelmet ja Kylien maisemahelmet -hankesivuston materiaaleja.
Huomaa kunkin lohkon tukiehdot, rajoitteet ja mahdollisuudet
Maanviljelijöiden peltoalueiden käyttöä määrittelevät pitkälti sekä maatalouden tukijärjestelmän sekä ympäristölainsäädännön ehdot ja kannusteet. Viljelijälle on paljon pellonkäytön vaihtoehtoja.
